Portaat & pohjaratkaisu

Useat seikat vaikuttavat siihen, miten hyvin portaat yhdistävät talon eri tasoja, joihinkin voit vaikuttaa itse. Yksi tapa on ottaa pois seinä tai suurentaa holviaukkoa. Portaat näkyvät tällöin paremmin samalla kun yhteys eri kerrosten välillä paranee. Pidä mielessä, että tietyt porrasmallit tarvitsevat enemmän tilaa. Meiltä saat tarvitsemasi neuvot.

Sitten on jäljellä vielä kysymys siitä, miten portaat sopivat ympäristöönsä. Paras tulos saavutetaan useimmiten valitsemalla portaat, joiden muotoilu on sopusoinnussa muun talon ja sen sisustuksen kanssa.

Helpottaaksemme toiveportaittesi löytämistä olemme jakaneet portaamme muutamaan eri tyyppiin, jotka löytyvät vasemmalla olevasta valikosta.

Muutamia vihjeitä:
Suoria rappuja pitkin on helpointa kävellä, mutta ne vievät myös eniten tilaa.
Harkitse tarkoin rappujen tilavaatimukset ja toiminta. Kierreportaat voivat esimerkiksi tuntua tilaa säästäviltä, mutta ne vievät kovasti tilaa, jotta niiden käyttö olisi mukavaa. Ne eivät sen lisäksi sopi huonekalujen kantamiseen.
Portaiden pituus riippuu myös askelmien syvyydestä.
Ajattele pitkäjänteisesti. Yritä kuvitella, miltä portaat tuntuvat muutaman vuoden kuluttua. Toisinaan saattaa olla hyödyllistä ajatella ajattomasti.
Portaat pitää kiinnittää lattiaan. Jos talossa on sähkö- tai vesikäyttöinen lattialämmitys, on näiden johtojen/lämpölankojen sijainti oltava täysin selvillä, ettei niitä porattaisi rikki.